Vihdoin kivuton!
Ennen fysioterapian aloittamista IDEALfitissä Markon kanssa oli kroppani niin jäykkä, että minulla epäiltiin joko selkärankareumaa tai muuta vakavaa sairautta.
Jäykän selän lisäksi akillesjänteeni oli vaivannut jo 2 vuotta. Hiihdon ja muun urheilun seurauksena tulehdus seurasi toistaan ja jouduin syömään jatkuvasti särkylääkkeitä. Kipu ja toistuvat tulehdukset olivat aiheuttaneet muutoksen kävelyssä ja vaikutus näkyi jo lonkissa. Vaivoja oli hoidettu lääkkeillä ja erikoislääkäreillä, mutta muutosta tilaani ei saatu aikaiseksi.
Aloitin hoidot Markon kanssa puolisentoista vuotta sitten. Aloitimme hoitamalla jäykkyyksiä koko kehossa. Hoidimme samalla myös jalan liikkuvuutta ja hankin pohjallisiin korotuspalan, jolloin kipeä jänne oli levossa. Parin kuukauden hoitojen jälkeen kävely alkoi sujua kivuttomasti. Akillesjänteen kuntouduttua jatkoimme edelleen lonkkien ja kehon jäykkyyksien työstämistä. Teimme erilaisia liikkuvuusharjoitteita, joiden tavoitteena oli liikeratojen parantaminen, voiman lisääminen sekä ryhdin kuntoon saattaminen. Voimaa treenasimme salin puolella. Sain myös ”kotiläksyksi” harjoitteita, joita teen edelleen. Teimme vielä erikseen tehoharjoitteita, joilla saimme selkärankaa liikkuvammaksi ja tätä kautta poistettua rasitusta tietyistä kehonosista.
Kävin aluksi hoidoissa viikoittain, tämän jälkeen pari kertaa kuussa, kunnes harvensimme hoitotiheyttä. Akillesjänteeni saatiin kuntoon parissa kuukaudessa ja puolentoista vuoden hoitojen jälkeen koko kroppa toimii kivuttomasti. Särkylääkkeitä en syö enää lainkaan. Pääsen jälleen hiihtämään, pyöräilemään sekä käymään salilla. Muutoksen voinnissani on huomannut koko lähipiirini.
[sg_popup id=”2″][/sg_popup]